11.

lokakuuta 2008

Kiitos ja näkemiin

Julkaistu klo 12:05

Havaintovihko jää tänään noin 2,5 kuukautta kestävälle tauolle. Aion vetää henkeä ja pitää vapaata bloggaamisesta loppuvuoden. Palaan taas ensi vuoden puolella hämmästelemään maailman menoa.

Blogin tekstit ovat tauonkin aikana kommentoitavissa ja blogi pysyy auki, vaikka uusia kirjoituksia ei ilmestykään.

Tauon aikana voit lukea satunnaisesti ilmestyviä kolumnejani Aamulehden Asiat ja Ihmiset -liitteistä.

Mukavaa loppuvuotta blogini lukijoille. Nähdään!

11.

lokakuuta 2008

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi

Julkaistu klo 11:55
(Päivitetty 11. lokakuuta 2008 klo 12.52)

“Mennään nyt tästä vasemmalta, vaikka ei ollakaan vasemmistolaisia.”

Vanhempi mies vaimolleen Jyväskylän Lyseon lukion 150-vuotisjuhlissa 4. lokakuuta.

11.

lokakuuta 2008

Eilen konkurssissa, tänään ei

Julkaistu klo 11:41

Islannin pääministeri Geir Haarde näyttää olevan veikeä poliitikko. Maanantaina hän oli sitä mieltä, että Islanti ajautuu konkurssiin. Tänään hän ei olekaan.

Kylläpä se takki kääntyykin helposti!

10.

lokakuuta 2008

Kova hyvä uutinen

Julkaistu klo 20:02
(Päivitetty 10. lokakuuta 2008 klo 21.01)

Aamulla bussissa mietin, mikä voisi olla kova hyvä uutinen. Kovat uutiset kun ovat viime aikoina tuntuneet olevan erittäin ikäviä. Kauhajoella on ammuttu, talouskriisi pahenee tai insuliinisurmista syytetyn naisen oikeudenkäynti etenee.

Kello 12 sain vastauksen pohdintaani. Kaikkien päivälehtien etusivut menivät uusiksi. Oman työpaikkani, Aamulehden sunnuntaitoimituksen julkaiseman Asiat-liitteen kansi meni uusiksi. Yht’äkkiä lehteen piti kovalla kiireellä haalia juttuja äkillisestä uutisaiheesta.

Martti Ahtisaari on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Vihdoin!

Se on kova hyvä uutinen. Lämpimät onnitteluni presidentti Martti Ahtisaarelle.

7.

lokakuuta 2008

Alle kuukausi aikaa nähdä näyttelyni

Julkaistu klo 5:37

Tervetuloa katsomaan luontokuvanäyttelyäni Jyväskylän Lyseon lukiolle!

Ennen myrskyä ja muita tuokiokuvia

Esittelen Jyväskylän Lyseon lukion 150-vuotisjuhlien yhteydessä luontokuviani vuosien varrelta Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Mukana on lähinnä maisema-, nisäkäs- ja lintukuvia. Niitä kaikkia yhdistää yksi piirre: kuvat on taltioitu intohimosta luontoon.

Näyttelypaikka: Jyväskylän Lyseon lukion ruokasali.
Aika: 22.9.-31.10.2008.
Yhteystiedot: Jyväskylän Lyseon lukio, Yliopistonkatu 13, Jyväskylä.
Näyttely avoinna: ma-pe klo 8-18.

5.

lokakuuta 2008

Vaaliveikkaus: Obama voittaa

Julkaistu klo 15:30
(Päivitetty 5. lokakuuta 2008 klo 22.21)

Löin elo-syyskuussa vetoa työkavereideni kanssa, että John McCain voittaa Yhdysvaltain presidentinvaalit. Silloin näytti todella siltä. Sarah Palin oli tuonut uutta potkua McCainin kampanjaan ja näytti siltä, että mikään ei voi parivaljakkoa Palin-McCain pysäyttää.

Olen muuttanut mieltäni. Syitä on useita:

  • Sarah Palin ei ole karismaattisesta esiintymisestään huolimatta ollut haastatteluissa uskottava. Hän yrittää selittää ulkopoliittiseksi osaamisekseen sen, että Alaskasta näkee Venäjälle. Ei kai kukaan selväjärkinen ota sellaista tosissaan?
  • Palin ei kykene mitenkään houkuttelemaan taakseen liberaaleja naisia, jotka näyttävät jo tottuneen ajatukseen, että Clintonista ei tulekaan presidenttiä.
  • Viimeisimmät gallupit osoittavat vahvaa kannatusta Obamalle.
  • Talouskriisi on paha ja demokraatit ovat huonossa taloustilanteessa aina vahvoilla. McCain ei kykene osoittamaan, että hän olisi paras mies parantamaan maataan talouskriisistä.

Barack Obamasta tulee siis Yhdysvaltain ensimmäinen tummaihoinen presidentti luvuin 51,5-48,5.

3.

lokakuuta 2008

Mielenosoitus Aamulehdessä jäi vaisuksi, Telanteella turvamiehet

Julkaistu klo 12:38
(Päivitetty 3. lokakuuta 2008 klo 13.28)

Aamulehden ala-aulan edessä järjestettiin tänään pienimuotoinen mielenosoitus, jossa naiset halailivat ja suukottelivat toisiaan protestina Johanna Korhosen potkuille Lapin Kansasta.

Mielenosoitukseen saapui parikymmentä osanottajaa. Tapahtumaa seuraavia toimittajia, kuvaajia ja muuta yleisöä oli läsnä selvästi enemmän.

Ylen Lapin radio kertoi tänään, että Alma Median toimitusjohtajaa Kai Telannetta on uhkailtu, jonka vuoksi hänellä on kotonaan nyt turvamiehet. Häirikkösoittoja on tullut läpi yön.

2.

lokakuuta 2008

Alma Media tekee käsikirjoittajat työttömiksi

Julkaistu klo 22:21
(Päivitetty 2. lokakuuta 2008 klo 23.07)

Paisuva tasa-arvoskandaali Alma Median ympärillä jättää kaikki Suomen käsikirjoittajat työttömiksi. Mistä enää jatkossa repiä huumoria, kun todellisuus on tarua ihmeellisempää?

Alma tekee parhaillaan parodiaa itsestään. Esimerkkejä:

“Alma Median merkittävän omistajan, suursijoittaja Kai Mäkelän mukaan kohu Lapin Kansan päätoimittajan Johanna Korhosen potkuista nostaa yhtiön arvoa.

‘Kaikki vaan alkaa kiinnittää huomiota yhtiöön’, Mäkelä sanoo Iltasanomissa.”

Helsingin Sanomat tänään.

“Minusta olisi aika erikoista, jos tässä olisi julkilesbo. Jokuhan voi olla kaappilesbo tai homo, niitähän on varmasti.

Mutta jos puhutaan ihmisestä, joka edustaa Lapin Kansaa, niin kyse ei ole vain lehden, vaan koko maakunnan edustamisesta. Ja jos hän on julkisesti parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa, niin kaikki mitä hän kirjoittaa, peilautuu hyvin helposti sitä vasten, mikä hänen yksityissuhteensa on. Se voisi tuottaa vaikeuksia. Minä ainakin kustantajana miettisin kaksi kertaa, valitisisinko sellaista päätoimittajaksi vai en.”

Lapin Kansan nykyinen päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula Ylen uutisissa.

“Vaikea uskoa, että Tuomi-Nikula olisi sanonut, että julkilesbo ei sovi Lapin Kansan päätoimittajaksi. Ja jos näin on: lausunto ei edusta Alma Median kantaa.”

Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne Lapin Radiolle.

Eipä silti, osaavat muutkin huumorin:

“Tulkaa kaikki naiset joukolla tukemaan Alma Median irtisanomaa Johanna Korhosta Hellyyden ilmaukseen huomenna perjantaina 3.10. klo 12.30-13.00!

Tarkoituksena on ruuhkauttaa Aamulehden ala-aula, Tampereen Siperiassa, hellyyttä toisilleen osoittavilla naisilla. Halaukset, pusut, suutelut, kaikki hellyys on tervetullutta.”

Tampereen viestinnän opiskelijat viestissä, joka kiertää sähköposteissa.

“Henkilökohtaisesti on taas pakko ihmetellä, miksi opiskelenkaan journalismia voidakseni mahdollisesti joskus tulevaisuudessa pyrkiä töihin vaikka juuri tähän kyseiseen konserniin.”

Timo-Pekka Heima blogissaan.

Mitä jos vaikka ihan kaikki Suomen toimittajat irtisanoutuvat ja viestinnän opiskelijat ryhtyvät rakennusmiehiksi ja -naisiksi? Eikö se olisi paras tapa boikotoida Alma Mediaa?

1.

lokakuuta 2008

Viihteen ja journalismin ero

Julkaistu klo 22:39
(Päivitetty 1. lokakuuta 2008 klo 22.42)

Tässä oiva esimerkki siitä, mitä on viihteen ja journalismin ero: Nelosen Maria-keskusteluohjelma tarttui heti kiinni aikaan ja otti haastatteluun tänään illalla Lapin Kansasta erotetun Johanna Korhosen.

Lue lisää »

1.

lokakuuta 2008

Ei enää yhtään kouluampumista

Julkaistu klo 20:33
(Päivitetty 5. lokakuuta 2008 klo 16.29)

Olin viime viikolla tiistaista torstaihin Kauhajoella seuraamassa murheellisen kouluampumisen seurauksia. Kirjoitin Kauhajoelta nettiuutisia sekä reportaasin Aamulehden Asiat-liitteeseen.

Olen ollut sen jälkeen vihainen itselleni siitä, etten riittävän huolellisesti seurannut Jokelan jälkeen viranomaisten ja yhteiskunnan toimintaa kouluampumisten estämisessä. Unohdin perustehtävän, joka minulla on toimittajana.

Saman virheen näytti tehneen muukin media. Kauhajoen traagisten tapahtumien jälkeen kaikille tuli jotenkin ihmeellisenä yllätyksenä, ettei aselaki ole vuodessa mihinkään muuttunut ja että nuorten mielenterveuspalvelut eivät asiakkaiden arkikokemuksen mukaan ole yhtään paremmalla tolalla kuin Jokelan aikaankaan.

Arvoisat kollegani. Jos me emme kirjoita nuorten miesten pahoinvoinnista, kukaan muukaan ei sitä tee.

Arvoisat kollegani. Me emme saa unohtaa Jokelaa tai Kauhajokea. Me emme saa siivota kouluampumisia pois uutisista sen vuoksi, että aiheet ovat surullisia, yleisö on niihin jo kyllästynyt ja Big Brotherista saa tehtyä uutisia helpommin.

On ilahduttavaa huomata, että Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Antero Mukka on kanssani samaa mieltä. Mukka kirjoitti maanantain Helsingin Sanomissa:

“Median tehtävänä oli valvoa, että Jokelan opit näkyisivät, kun poliitikot jakavat budjettirahaa ja säätävät lakeja. Nyt meillä toimittajilla on yksitoista vakavaa syytä hoitaa urakkamme tällä kertaa loppuun asti.

Tragedian syitä ja seurauksia pitää vatvoa senkin jälkeen, kun moni haluaisi unohtaa kaiken.”

Meidän toimittajien ja koko yhteiskunnan on pidettävä huoli siitä, ettei enää tule yhtään kouluampumista.

Tuomo Bj�rksten

Tuomo Björksten

Olen Tampereella asuva 26-vuotias Aamulehden toimittaja. Harrastan kaiken maailman asioiden ihmettelyä ja luontokuvausta. Blogissani kommentoin median toimintaa, uutistapahtumia ja vähän jotain muutakin. Tässä blogissa katsotaan aina kuvat ja usein vilkaistaan myös tekstiä!

Sähköposti: tuomo@tuomomedia.fi




Viimeksi kommentoidut kirjoitukset:

Tampere on saamassa uuden Ikean  10
Mari Kontio, fotomik, Halo Efekti, Tuomo Björksten, Halo Efekti [...]

Journalisti-lehti ei ilmesty  5
Helena Väisänen, toimittaja, Marko Pyhäjärvi, Tuomo Björksten, Jani Sourander

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi  1
Antti Korkeamäki

Mielenosoitus Aamulehdessä jäi vaisuksi, Telanteella turvamiehet  1
Mirja

Alle kuukausi aikaa nähdä näyttelyni  2
Tuomo Björksten, Janne

Vaaliveikkaus: Obama voittaa  5
jl, Emma, oblomov_jr, Tuomo Björksten, OlliS